Vietettiin iltaa askarrellen

Kahvimarttana olivat Liisa Helin ja Heli Rumbin. Hellan ääressä Maarit ja avustava martta. Ensimmäiset soodataikinat valmistettiin jo ennen marttaillan alkua.
Hapsutontun tekoa. Maarit neuvoo ensin.
Uusi soodataikina valmistuu.
Tässä valmistuu paperitähtiä.
Puheenjohtakin ehti askartelemaan. Kuva Raisa Ala-Lipasti

Lokakuinen marttailta meni askarrellen. Olimme saaneet Maarit Lindebladin ohjaamaan iltaa. Maarit oli hankkinut tarvittavat arkastelutarvikkeet ja miettinyt mitä tekisimme.

Olemme Maaritin kanssa tuttuja jo yli 20 vuoden takaa ja tutustuneet lasten merkeissä. Tiesin hänet taitavaksi askartelijaksi, joka facebook-sivuillaan kertoo mitä kaikkea ihanaa hän on tehnyt tai leiponut. No me kuulimmekin, että Maaritin ja tyttären lempiharrastus on leipomminen. Joten, kun mietimme kenet saisimme ohjaamaan askartelua, tuli mieleeni heti Maarit ja hän myös suostui, kun asiaa häneltä kysyin vuoden alussa. Voi kun kiva juttu ajattelin ja jäin odottamaan syksyä.

Nyt sitten oli tuo syksyinen marttailta, jolloin Maarit iltaamme tuli tarvikkeiden ja ohjeiden kanssa. Me saimme näperrellä kivoja askarruksia Maaritin hyvillä ohjeilla.

Meidät jaettiin neljään ryhmään. Yksi ryhmä aloitti soodataikinan teolla, toinen alkoi heti kaulimaan soodataikinaa. Maarit oli ehtinyt yhden martan avustuksella jo valmistamaan pari soodataikinaa, joten töihin pääsi heti. Kaulimet käteen ja kaulitsemaan. Sitten painamaan kuvioita ja piparkakkumuotilla tekemään koristeita, jotka ehdittiin jopa hiukan aikaa kuivattamaan uunissa. Loppukuivatus tapahtui sitten kotona. Koristeet kuivuvat 75 asteisessa uunissa tunnin tai vuorokauden huoneenlämmössä.

Kolmas ryhmä aloitti hapsutontun teon. Tämä oli Maaritin oma ohje. Voi se näytti niin helpolta, kun Maarit näytti ja ohjeisti, mutta. Kyllä meillä aika liimaiset sormet olivat, kun yritettiin liimata hiippalakkia kiinni. Ei kyllä me martat tartuimme lankaan ja neulaan ja siis neuloimme lakin kiinni. Mutta hauskaa oli.

Neljäs ryhmä aloitti paperitähden teolla. Tapettirullasta leikattiin sopivan kokoisia neliöitä ja sitten viivottimella vedletiin viivoja ja taiteltiin. Aika vaativalta se näytti, mutta kyllä martat saivat hienoja tähtiä.

Voi kyllä meillä hauskaa oli. Jokainen ehti melkein kaikkia askarruksia kokeilla ja toteuttaa omaa luomisvoimaansa. Kiitos Maarit! Meillä oli oikein hauska ilta ja olipas taas kiva kädentaitoja edistää.

 

Tässä ohjeet paperitähden tekoon

Täältä löydät ohjeet Joulukoristeita soodasta, maissitärkkelyksestä ja vedestä