Tuoretta ruokaa - suoraan pellosta

Oikealla puutarhuri Suvi Lehtonen.
Matka pellolle.
Punajuuria pellossa.
Aurinkoa syksyiseen iltaan.
Kukin vuorollaan ostoksille.
Yksi oli kukkulan kuningas.
Minäkö filmitähti?
Kaksiviikkoinen vasikka haki vielä turvaa emostaan.
Suvi vanhan päärakennuksen edessä.
Ja kohta saadaan kahvia......

Syyskuinen toinen marttailta suuntautui eteläiseen Mäntsälään. Lähdimme tutustumaan Muijaniityn tilaan, Muijaniityn ruokaosuuskuntaan ja Heinolan biodynaamiseen tilaan. Monta asiaa yhdellä vierailulla ja kaupan päälle vielä ostokset tilapuodisssa.

Auirnkoinen päivä oli kääntynyt pilviseksi kokoontuessamme Seurojentalon parkkipaikalla,  josta lähdimme kimppakyydeillä kohti Nummista.

Osa martoista tuli tilalle suoraan ja melko tasan klo 18 koossa oli 25 marttaa ja yksi pikkumartta. Meidät otti vastaan puutarhuri Suvi Lehtonen, joka kertoi hiukan Muijaniityn tilasta. Lyhyen esittelyn jälkeen tilan toinen puutarhuri Kirsi Keltti vei ryhmämme pellolle. Pellon pientareella hän kertoi mitä pellolla kasvaa ja koska sato korjataan. Kuulimme myös, että pellot ovat melko savisia, joka on huomioitava viljelyssä. Osa peltolohkoista on Kirsin viljeltävänä ja osa Suvin ja osaa hoitaa Muijaniityn  ruokaosuukunta, josta kuulimme pellolta paluun ja ostosten teon jälkeen ruokaosuuskunnan edustajalta.

Ruokaosuuskunta toimii Heinolan tilalla ja on palkannut ammattilaisen luomupuutarhuri Kirsi Keltin viljelemään osuuskunnan ruokakasvit. Jäsenet jakavat riskit, työn ja sadon Kirsin kanssa. Eihän tämä tietenkään ilmaista ole, vaan jäsenet sijoittavat ennakkoon vuotuisen satomaksun ja sitoutuvat osallistumaan talkootöihin, joten laiskoille ei tämä touhu sovi. Ruokaosuuskunnan edustaja tosin kertoi, että jos ei voi kykkiä pellolla, niin voi osallistua toisilla tavoilla, vaikkapa keittämällä kahvia talkoolaisille.

Vuonna 2014 sato-osuuden hinta on 380 EUR. Halutessaan voi ostaa myös puolikkaan sato-osuuden hintaan 190 EUR. Liittymismaksu on 70 EUR. Uusia jäseniä otetaan mukaan. Jos kiinnostuit niin kurkistapa ruokaosuuskunnan nettisivuille www.muijaniitynruokaosuuskunta.wordpress.com

Porkkanoita pussiin, punajuuria vaakaan, nippu persiljaa ja uhkea salaattikerä kainaloon ja sitten maksamaan. Kukin löysi ostettavaa tai ainkin silmän iloa. Tilapuoti on aina auki. Se toimii nimttäin itsepalveluperiaatteella. Ostettavat tavarat vaa`alle ja rahat kassalippaseen. Moni martta kertoi miettineensä ohi ajaessaan, että mikä tämä puoti on ja miten se on avoinna.... no nyt sen kaikki tietävät. Ostoksille vaikka aamuvarahaisella tai iltamyöhällä. Tilapuoti löytyy osoitteesta Eteläinen pikatie 540.

Saamamme infoiskun ja ostosten jälkeen siirryimme tien toiselle puolelle Suvin ohjaamina. Siellä tapasimme tilalle palkatun tilanhoitaja Matin ja ihmettelimme tilan karjaa. Joukossa oli vasta kaksi viikkoa sitten syntynyt vasikkakin, joka vielä kulki tiiviisti äidin vanavedessä.

Kävimme kurkkaamassa tilan vanhaa päärakennsuta vuodelta 1922, joka oli jäänyt tyhjäksi 1970-luvulla. Nyt Biodynaamisen viljelyn säätiö miettii talon korjaamista ja sen saamista Heinolan maatilayhteisön osuuskunnan käyttöön kokoontumistilaksi ja tapahtumien pitopaikaksi.

Oletteko jo ihan päästä pyörällä, että kuka omistaa ja kuka tekee mitäkin. Jospa kopioisin Heinolan maatilayhteisön osuuskunnan esittelylehtisestä:

"Heinolan maatilayhteisön osuuskunta hoitaa viljelyä Heinolan biodynaamissella tilalla, joka sijaitsee eteläisessä Mäntsälässä. Tilan maat omistaa Biodynaamisen viljelyn säätiö ja tilan tuotantorakennukset, koneet ja eläimet omistaa Heinolan maatilayhteisön osuuskunta. Säätiö on vuokrannut tilan maat edullisesti osuuskunnalle ja osuuskunnalla on vapaat kädet toiminnalleen.

Voit liittyä osuuskuntaan jäseneksi sijoittamalla osuusmaksuun 500 EUR. jne...."

http://heinolantila.wordpress.com/

No me mäntsäläiset taidamme tuntea tilan paremmin Saharin tilana. Näin ainakin illan aikana moni martta kertoi.

Heinolan maatilayhteisön toiminnan tarkoitus on kehittää ja ylläpitää tilan biodynaamista ja luonnomukaista viljelyä ja yhteisön muuta toimintaa. Suvi kertoi meille tulevaisuuden suunnitelmista. Tarkoitus on, että alueelle rakennetaan asuntoja ihmisille, jotka haluavat esimerkiksi eläkepäiviksi muuttaa tilalle ja osallistua toimintaan. Ensimmäinen talo lähtee rakentumaan lähiaikoina. Tavoitteena on kehittää maaseutuasumisen tila, jonka sosiaalinen rakenne on monipuolinen ja joka tuottaa suureksi osaksi oman ruokansa, kierrättää jätteensä ja tuotta keskitetysti energiansa. Joten ei tilalle pelkkiä eläkeläisiä muuta....

Suunnitelmissa on myös pystyttää noin 500 neliön kasvihuone. Uusi navettakin tarvitaan ja tilapuotikin saisi olla isompi. Paljon suunnitelmia.... Martat tuumaisivat, että paljon on hyviä asioita.

Pihalta siirryimme sisätiloihin nauttimaan kahvista ja lämpimistä pullista. Tilalla asuvat edelleen tilan pitkäaikaiset viljelijät Terhikki Sahari ja Taisto Vesa. Kahvit oli katettu heidän kotiin.

Ilta kului rupattelun merkeissä ja Suvi sai vastata moniin kysymyksiin niin tilasta, ruokaosuuskunnasta kuin maatilayhteisöstäkin... ja niin tietysti myös puutarhakasvien viljelystä. Kuultiin, että hiekka on hyvä kasvualusta ja hiekkaa kannattaa sekoittaa saviseen peltoon. Suvi kertoi myös valkosipulin kasvatuksesta ja mehiläispesistään, joita hänellä on sijoitettuna Muijaniityn pellolle metsän laitaan. Tänä vuonna pesistä oli saatu kanervahunajaa... vaikka kesän kuumuus olikin muuten vähentänyt satoa.

Suvi myös kyseli marttojen mielipidettä mitä kaikkea toivottaisiin tilapuodissa  myytävän. Ehdotuksia tuli suuri määrä, mutta kanamunat tuntuivat olevan monen toiveena. Maatiaiskanan kananmunat. No ehkä jo ensi vuonna tilalla tepsuttelee kanoja... ja ehkä sinä voit ryhtyä kanakummiksi....

Ilta kului ja pimeys oli laskeutunut ja ennustettu sadekin saavuttanut Mäntsälän. Oli aika lähteä kotimatkalle tuvan lämmöstä. Olipas mielenkiintoinen ilta. Oli niin mielenkiintoista, että puheenjohtajakin unohti kertoa syksyn teatterimatkasta... mutta lukekaapa siitä tapahtumakalenteristamme ja enemmän kuulette seuraavassa marttaillassa.