Taidekierto Suomen Kansallisteatterissa

Juna kuljetti meidät kätevästi Helsinkiin.
Iloisi ilmeitä oli jo menomatkalla.

Lähestyn Teitä kulttuuruterveisin. Näin alkoi sähköposti, jonka sain syyskesällä Katriina Pyrröltä Suomen Kansallisteatterista. Hän kertoi opastavansa Taidekiertoja Kansallisteatterissa. Teatterissa on runsas muotokuva-aarteisto, jossa tekijöinä ovat mm. Albert Edelfelt ja Juho Rissanen.

No kyllähän marttoja aina kulttuuri kiinnostaa ja kuinka monta kertaa sitä onkaan käynyt Kansallisteatterissa, mutta ei ole osannut katsoa oikeilla silmillä teatterin taideteoksia ja onhan jo itsessään koko teatterirakennuskin oma taideteos. Jugend-tyylinen teatteri on näkemisen arvoinen.

Niinpä me reilun kahdenkymmenen martan voimin lähdimme tutustumaan teatteriin ja teatterin aarteisiin. Juna vei meidät kätevästi aivan teatterin nurkalle.

Katriina Pyrrö meitä jo odotteli ulko-ovella. Ulkovaatteet naulakkoon ja askel kohti toista kerrosta, jonne meille oli katettu kahvit. Siellä ne lohileivät ja poropiiraat meitä odottivat. Nam, herkullista.

Oli mukava istua teatterin kahviossa ja ihailla Eliel Saarisen suunnittelemia koristeellisia lasi-ikkunoita. Seiniltä meitä katselivat teatterin entiset johtajat ja moni näyttelijä.

Taidekierrolla näimme sitten lisää näyttelijöitä. Moni kovinkin tuttu ja osa vähemmän tuttuja. Ida Albergin iso muotokuva on niitä teatterin suurimpia, mutta eihän kukaan voi sanoa, että Idan merkitys Suomen teatterin alkutaipaleella mikään pieni olisi ollutkaan. Upea vartaloinen Ida katsoo teatterissa kävijöitä. No jaa näyttelijä Elli Tompuri väittää muistelmissaan, että vartalo on hänen ja vain kasvot Idan. Ida ei olisi jaksanut seisoa taiteilijan mallina ja siksi Elli kuulema parikymppisenä nuorena näyttelijänä korvasi Idan. Totta vai tarua. Sitä emme saa varmaan koskaan tietää.

Taidekierto aloitettiin alakerrasta oven suusta. Katriina Pyrrö kertoi ensin suomalaisen teatterin synnystä, Kaarlo ja Emilie Bergbomista sekä nykyisen teatterin edeltäjistä. Kansallisteatteri on Suomen vanhin vuona 1872 perustettu suomenkielinen teatteri.  Elävällä tavalla kuulimme myös teatterirakennuksen rakentamisesta. Kuinka kuoppa jo kaivettiin, vaikka rakennuslupaa ei vielä ollutkaan. Lopulta sekin saatiin, vaikka eri virkamiehet vain siirsivät anomusta pöydältä toiselle. Viimein löytyi taho, joka leimat anomukseen laittoi ja ihan oikeasti päästiin rakentamaan. Nykyinen rakennus vihittiin käyttöön 9.4.1902.

Aikaa kului ja tuli 1960-luku, jolloin jugendia väheksyttiin ja haluttiin muuttaa teatterirakennus modernimmaksi. Jugend-tyyli hävitettiin lateksmaalin alle ja vanhat Eliel Saarisen suunnittelemat huonekalut laitettiin varastoon.

Onneksi tuli 2000-luku ja vanhan arvostus nousi omaan arvoonsa. Kansallisteatterissa kaivettiin vanha tyyli esiin ja löydettiin onneksi maalin alta vanha jugendaika. Valitettavasti osa Saarisen suunnittelemista tuoleista ja pöydistä oli jo ehtinyt kadota, mutta muutamia tuoleja löytyi ja vanhoja lamppuja palautettiin paikalleen.

Taidekierto jatkui ja me kiipesimme portaat ns. freskoaulaan, jossa tulijan katse osuu koko seinän peittämään kolmiosaiseen taidemaalari Juho Rissasen maalaamaan "Ritvalan Helkajuhlat" teokseen. No eihän Rissasen sitä yksin ollutkaan maalannut, vaan hänellä oli apuna kuusi taiteilijaa. Kun teosta katsoo, niin sieltä näkee muutamia tuttuja kasvoja mm. Eino Leino ja onhan Rissanen maalannut omatkin kasvonsa sinne Helkajuhlien vieraiden joukkoon.

Taas portaita ylös ja sinne kahvikerrokseen, jossa oli enemmänkin muotokuvia. Teosten lisäksi katselimme portaiden upeita pylväitä ja portaiden lasi-ikkunoita.  Portaiden yläpäässä on rakennuksen suunnittelijan arkkitehti Onni Törnqvistin reliefi. Paremmin hänet ehkä tunnemme nimellä Tarjanne. Hän suomensi nimensä ts. otti uudeksi nimekseen kotivesistönsä nimen - Tarjanne.

Pääsimme käymään myös suurella näyttämöllä. Istuimme teatterisalissa ja käänsimme päitä kohti kattoa. Upea maalaus, joka oli valmistunut 1932 kolmen taitielijan maalaamana - Yrjö Ollila, Ilmari Aalto ja Väinö Hervo. Sinnekin on piilotettu monen teatterin näyttelijän kasvot.

Kiipesimme jopa näyttämölle. Tältä siis tuntuu seistä Kansallisteatterin näyttämöllä. Salissa oli menossa tekniset harjoitukset eli siellä rakennettiin ensi-iltaan tulevan Macbethin kulisseja. Niitä ei saanut kuvata eikä ketään henkilökuntaan kuuluvaa. Paitsi Katriina Pyrröstä sai jäädä kuva kameraan.

Näimme presidentin aition. Katriina tosin kertoi, että viimeinen presidentti, joka siellä on istunut on ollut Urho Kekkonen Sylvi-rouvineen. Se on aika sivussa, joten aition näkyvyys ei ole niin kovin hyvä, joten se on otettu pois käytöstä. Pääsimme kyllä sielläkin käymään ja näimme kuinka vinosti sieltä näkee näyttämölle.

Piipahdimme myös presidentinen ja muiden VIP-vieraiden väliaikahuoneessa. Siellä meille kerrottiin Suomen opperasta ts. miten aikanaan teatterin yhteydessä oli muutaman vuoden myös ooppera, mutta se ei menestynyt, joten se lopetettiin. Huoneen seinällä on tämän ajan muistona kahden oopperalaulajattaren muotokuvat. Toinen näistä on Aino Ackten äiti Emmy Achte. Siis sukunimi on oikeasti ollut Achte, mutta Aino muutti oman nimensä kirjoitusasun johtuen ranskankielisestä sanasta, joka merkitsi suomeksi jotakin mikä ei miellyttänyt Ainoa. En osaa ranskaa, joten tämä sana ja sen merkitys unohtui yhtä nopeasti kuin sen kuulin.

Kierto jatkui ja tuli aina vaan uusia muotokuvia ja uusia näyttelijöitä. Kävimme ihan tornissa asti, jonne oli kiivettävä vielä lisää portaita. Se on joskus ollut väliaikakahviona. Aika kipuaminen on vierailla ollut. Tornihuoneen ikkunoista oli hieno näköala iltavalojen valaisemaan Helsinkiin.

Niin paljon tarinoita kuulimme, että pää oli ihan pyörällä. Oli romantiikkaa, iloa ja suuria näyttelijöitä, mutta myös surullisia tarinoita. Kuulimme näyttelijä Aili Somersalmen traagisesta kohtalosta. Hänen muotokuva on naulakoita vastapäätä ja on maalattu vasta hänen kuolemansa jälkeen. Kulman takana on hänen miehensä näyttelijä Urho Somersalmen muotokuva ja kun kuvia katselee huomaa, että avioparilla on sama kuolinpäivä 12.4.1962. Urho Somersalmi surmasi mielenhäiriössä vaimonsa Suomen Näyttelijäliitolta lahjaksi saamallaan kirveellä ja teki sen jälkeen itsemurhan hirttäytymällä.  Molemmat olivat jääneet jo eläkkeelle ja jälkeenpäin on epäilty, että uransa jo mykkäfilmien kaudella aloittanut Urho Somersalmi oli masentunut ja masennuksen aiheuttamassa mielenhäiriössä olisi surman tehnyt. Urho Somersalmi oli Suomen ensimmäisiä kansainvälisäi filmitähtiä, joka näytteli niin suomalaisissa kuin ruotsalaisissa filmeissä. Voi kuinka traaginen kohtalo molemmilla.

Kaksituntinen kului kuin siivillä ja oli aika kiiruhtaa junaan. Upea ilta. Seuraavan kerran, kun Kansallisteatteriin menee, katsookin rakennusta aivan uusin silmin. Opas FM, MuM ja oopperalaulaja Katriina Pyrrö vei meidät suurella ammattitaidolla läpi vuosikymmenten ja historiakerrostumien.

Tässä on vielä sulattelemista. Kiitos!