Oikorata 10-vuotias

1.9.2006 avattiin oikorata - rata, joka erkanee Keravan pohjoispuolelta pääradasta ja matkaa kohti Lahtea.

Vuonna 2016 oli aika juhlia 10-vuotiasta rataa.  Radan varren asemilla oli erilaista ohjelmaa maanantaina 5.9.

Mäntsälässä päivä aloitettiin tarjoamalla asemalla liikkuville kahvia. Kahvipaketit oli sponsoroinut aseman K-kauppias ja Mäntsälän Martat olivat lupautuneet kahvin keittäjiksi ja myös tarjoajiksi.

Jo kukonlaulun aikaa viisi marttaa olivat heränneet ja keittäneet aikaiset kahvit ensimmäiseen junaan kiiruhtaneille. Suunnitelmissa oli, että lisää kahvia olisi voinut keittää asemalla. Yllätykseksi sähköä ei ollutkaan vielä niin aikaisin saatavissa, joten otettiin käyttöön varasuunnitelma. Yhden martan kotona kahvinkeittimet porisivat koko aamun ja kuljetusketju toimi asemalle.

Tapahtuman järjestelyvastuu oli kunnalla ja mukana tapahtuman toteuttamisessa olivat myös Mäntsälän yrityskehitys ja Mäntsälän Sähkö eli Nivos, joka järjesti kannelliset mukit kahvittelijoille. Mäntsälän lukion oppilaita oli jakamassa kunnan lahjottamia heijastimia. Joten tulevana pimeänä aikana taitaa aika monen mäntsäläläisen takissa roikkua hauska hirviheijastin.

Marttojen urakka oli ohi Lahteen klo 10.15 Mäntsälästä lähteneen junan jälkeen. Tyhjennettiin pöydät ja jätettiin vielä kuumaa kahvia sirkusteltan pystyttäjille. Päivän aikana oli varsinaista ohjelmaa puolen päivän jälkeen. Luvassa oli voimisteluesityksiä, musiikkia, haastatteluja ja tulishow sekä kahvitarjoilua VIP-vieraille - no sen hoiti sitten ihan oikea pitopalveluyrittäjä. Niin ja saihan asemalla piirrellä katuun ihan luvan kanssa koko päivän ajan.