Miten se nyt olikaan? Marttaillan aiheena muisti

Kahvipöytä on katettu. Herkullista. Marttaillan alkua odotellessa.
Illan emäntinä olivat Heli Rumbin ja Anna Kyytinen. Kiitos heille!
Muistihoitaja Maisa Pajunen kertoo tärkeää tietoa muistista.

Huhtikuun toisen marttaillan aiheena oli muistiasiat. Saimme vieraaksemme muistihoitaja Maisa Pajusen. Hän työskentelee Mäntsälän ja Pornaisten kunnissa muistihoitajana. Hänen työpiste sijaitsee Kotokartanossa Mäntsälässä ja kerran viikossa hänellä on vastaanotto myös Pornaisissa Aurinkomäessä.

Häneen voi ottaa yhteyttä, kun epäilee muistihäiriöitä omassa tai läheisensä terveydessä. Maisa Pajunen tekee muistitestejä, lähettää laboratoriokokeisiin ja eteenpäin geriatrialle jne.

Hän seuraa pitkän matkaa asiakkaan tilannetta, mutta diagnoosin jälkeen asiakas siirtyy aluelääkärin vastuulle. Vaikka saamme olla tyytyväisiä, että omasta kunnasta löytyy muistihoitaja, niin tässä kohtaa meillä olisi vielä parannettavaa. Me tarvitsisimme muistikoordinaattorin, joka seuraisi muistisairaan tilannetta ja osaisi tarttua ajoissa tilanteisiin, joissa henkilö ei enää ehkä pärjää kotona tai tarvitsee muita tukitoimenpiteitä. Näin kertoi Maisa Pajunen meille martoille.

Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet teikjät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa asioita ja oppia uutta. Muistihäiriöiden syy kannattaa aina selvittää. Näin on kirjoitettu esitteeseen, joita muistihoitaja meille jakoi.

Hän myös kertoi, että aina muistihäiriöt eivät johdu muistisairaudesta, vaan syynä voi olla stressi, masennus tai ihan fyysinen syy esim. häiriö kilpirauhasen toiminnassa tai vaikkapa B-vitamiinin puute.

Muistia kannattaa tutkia, kun huomaa sen heikenneen, unohtaa toistuvasti muutakin kuin nimiä, kun itselle tärkeät esineet ovat usein hukassa (lompakko, avaimet), unohtaa toistuvasti sovittuja tapaamisia, autolla ajaessaan joutuu miettimään minne on menossa tai ei muista miten on tullut johonkin paikkaan, uusien asioiden opettelu, esimerkiksi hoito-ohjeiden seuranta, on vaikeutunut.

Kuulimme myös miten muistia voi hoitaa. Kannattaa huolehtia monipuolisesta ravinnosta ja liikunnasta. Sosiaalinen kanssakäyminen ja aivojen aktivoiminen ovat muistille hyväksi. Totesimme, että marttatoiminta on juuri sellaista virkistävää, vaihtelevaa ja sosiaalisesti aktiivista toimintaa. Maisa Pajunen korosti myös, että eläkkeelle jäädessään ei kannata jäädä kotiin, vaan lähteä mukaan erilaisiin harrastuksiin. Hän kannusti myös tekemään haasteellisia päättelytehtäviä, ei pelkästään sudukoita tai sanaristikoita.

Maisa Pajusen jälkeen jäsenemme Liisa Helin kertoi Mäntsälässä ja Pornaisissa toimivista Muistikahviloista. Mäntsälässä toimii joka toinen perjantai klo 10-12 Muístikahvila, jossa käy joka kerta kolmisenkymmentä ihmistä. Tarjolla on kahvia ja pelejä, asiantuntijaluentoja ja muuta ohjelmaa. Joskus leikitään, lauletaan ja vähän jumpataankin. Siellä saa esittää runoja tai vaikka laulaa, jos haluaa. Muistikahvilan toiminta on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi jo tämän reilun vuoden ajan, kun se on toiminut. Muistikahvila toimii Ankkurissa seurakunnan tiloissa Keskuskadulla.

Martoilla oli myös Maisa Pajuselle monia kysymyksiä, joihin kaikkiin saimme asiantuntevat vastaukset. Muistiilta keräsi 23 asiasta kiinnostunutta marttaa paikalle.

Puheenjohtaja Marjut kertoi myös illan aikana marttojen tulevista retkistä ja muista marttojen kuulumisista.