Mäntsälän Yrittäjänaiset esittäytyivät

Mäntäslän Yrittäjänaisista kävivät puheenjohtaja Tuija Kivioja ja hallituksen jäsen Marjo Havurinne kertomassa paikallisyhdistyksestä ja minkälaisia yrittäjänaisia paikkakunnalla on. 

Tuija kertoi yhdistyksen historiasta, koska ja miten yhdistys on perustettu. Juteltiin myös yhdistyksen ensimmäisestä puheenjohtajasta Salli Virtasesta, joka oli muutamille martoille tuttu henkilö. Salli oli ollut monessa mukana ja tunnettiin tomerana ja ehtiväisenä henkilönä. Hänen mukaansa on nimetty myös Mäntsälän Yrittäjänainen  palkintokin. Meillä valitaan aina Vuoden Salli.

Kuulimme minkälaista toimintaa yhdistys järjestää jäsenilleen. Marjo kertoi miten oli itse tullut liittyneeksi yhdistykseen, vaikka ei ollut pitänyt itseään lainkaan yhdistysihmisenä. Vertaistuki ja naisverkosto on kuitankin osoittatunut ihan mukavaksi. Moni meistä yrittäjänaisista tekee töitä yksin, joten yhdistyksen naisverkostosta saa tukea ja voimaa yrittämiseen. On joku paikka, jossa on samanhenkisiä ja samassa tilanteessa olevia muita naisia.

Saatiin vielä kynät ja heijastimet. Tuija heitti myös ilmaan ajatuksen, että voisivatko martat ja yrittäjänaiset tehdä jonkinlaista yhteistyötä. Olisiko joku tapahtuma, jossa molemmat voisivat olla mukana. Katostaan syntyyykö mitään ajatuksia.