Leivottiin karjalanpiirakoita

Näistä aineista syntyi taikina. Taikinan on oltava aika tiivis.
Ammattilaisella on oikea vauhti.
Pöydällä saa olla reilusti jauhoja - vehnä- ja ruisjauhoja.
Katsokaapa kuinka tasaisen pyöreitä piirakan pohjia, mutta tässä ovatkin ammattilaiset asialla....
Valmiina uuniin.
Olisipa kuvassa se ihana tuoksu, joka näistä tuli...

Viimeinkin oli tullut marttailta, josta oli jo puhuttu ja jota oli odotettu...ainakin minä. Voi kun oppisi leipomaan herkullisia karjalanpiirakoita...miten ihmeessä se rypytys onnistuu.... niin moni asia ihmetytti, mutta ei hätää joukossamme oli useampi, joille piirakoiden teko oli tuttua. Olimmehan saaneet herkutelle niillä marttailloissakin.

Nyt siis olimme Riihenmäen koulu kotitalousluokassa valmiina aloittamaan harjoittelu. Anja Andelin ja Hilkka Ahosniemi olivat tehneet puuroaineksen valmiiksi. Anja oli miettinyt taikinan suhteet, hankkinut tarvittavat aineet ja ei muuta kuin taikinaa tekemään.

Tehtiin muutama isompi satsi taikinaa, josta sitten jaettiin kullekin oma pala ja sitä sitten pyörittelemään ja pilkkomaan pikkuruisiksi palloiksi ja pallot taputeltiin littanoiksi ja sitten pulikoilla kaulimaan. Kaulittiin ja kaulittiin...olisi pitänyt saada kauniin pyöreitä ja ohuita kuin lä'pinäkyvä paperi....ei se kuulkaa niin helppoa ollut, mutta kyllä harjoitus auttaa tässäkin asiassa. Osaavammat kiersivät auttamassa ja näyttämässä...

Kun oli saatu ohuiden ohuita piirakan pohjia, niin sitten puurotäytettä - kukin laittoi sen verran kun halusi, mutta itse huomasin, että ihan reilusti ja rohkeasti melkein reunoja myöten...toki piti hiukan käännösvaraa jättää, mutta aluksi jätin turhan paljon tyhjää reunoille ja sitten kun käänsin puuron päälle, niin melkeinpä puuro jäi piiloon. Äsch.

Kun pohja oli saanut täytteen, sitten reunat taitettiin ja aloitettiin rypytys....huh, huh. Kyllä näytti helpolta, kun Anja sitä meille näytti, mutta miksi ne omat sormet eivät tehneet yhtä hienoa jälkeä....

Vilkas puheensorina kävi ja hauskaa oli. Kun taikina oli viimeistä palaa myöten piirakaksi kaulittu ja piirakat täytteen saaneet ja vielä ihan oikeaoppisesti rypytetty niin ei muuta kuin piirakat pellille ja pellit uuniin.

Piirakat pitäisi paistaa erittäin kuumassa uunissa 280-300 astetta, mutta kaikissa uuneissa ei näin korkeaa lämpöä ole. Ei koulunkaan uuneissa, joten jouduimme pitämään piirakoita hiukan normaalia kauemmin uunissa. Jos saat uunin lämmitettyä toivottuun korkeaan lämpöön, niin riittää, kun piirakat ovat noin 10 minuuttia paistumassa.

No kypsiksi saatiin ja pellit uunista ulos ja sitten voisulaan...Kattilassa sulatettiin puolipakettia voita ja n. 1 ½ - 2 dl vettä joukkoon ja hyppysellinen suolaa.  Voi-vesiseoksessa uitettiin piirakat yksi kerrallaan ja sitten leivinpaprein päälle lepäämään....

Herkullinen tuoksu levisi luokkaan ja totta kai piirakoita piti myös maistella. Kahvikin oli keitetty ja niinpä sitten oli aika maistella piirakoita...voi kun olivat suussa sulavia. Herkullisia.

Paikat siivottiin ja astiat tiskattiin. Pöydät pyyhittiin, pellit pestiin. Kukin vei kotiin myös piirakoita maisteltaviksi.

- Voi kun oli taas kiva ilta, sanottiin. Se, jos mikä, lämmitti puheenjohtankin mieltä. Hyvin porukka toimi yhdessä ja kukin tarttui työhön ja toimeen. Kukaan ei ihmetellyt, että mitä nyt tehdään....sellaisia me martat olemme.

Ei meistä kaikista vielä mestareita tullut, mutta into tuli kokeilla piirakoiden tekoa kotonakin. Nyt vaan odotellaan Anjalta ohjetta. Anja on aloittanut piirakoiden teon jo mummun opissa, joten kokemusta on kertynyt. Tällaista tämä marttailu on - neuvotaan toisiamme, jaetaan vinkkejä ja yhdessä tehdään.

Kun viimeisetkin piirakat oli pakattu ja luokat laitettu järjestykseen, oli aika sammuttaa valot ja sulkea ovi. Eiköhän me vielä kouluun mennä yhdessä ruokaa valmistamaan, uutta oppimaan, yhdessä tekemään.

Niin ja olihan meillä toimittajakin mukana katselemassa mitä ne martat oikein tekevät. Jutun voi lukea joulukuun Mäntsälän Sanomista.