Uusi hallitus esittäytyy

3.3.2018

Mäntsälän Marttojen vuosikokous pidettiin helmikuun viimeinen päivä. Vuosikokouksen jälkeen pidettiin hallituksen järjestäytymiskokous.

Vuosikokous hyväksyi viime vuoden toimintakertomuksen ja tämän vuoden toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelma eli vuosiohjelma julkaistaan Tapahtumakalenterissa.

Hallituksen järjestäymiskokouksessa valittiin uudeksi sihteeriksi Merja Sairanen. Merja on liittynyt Mäntsälän Marttoihin tammikuussa ja tarttui heti rohkeasti myös vastuutehtävään. Toivotamme Merjan tervetulleeksi mukaan.

Toistaiseksi Merja toimii hallituksen ulkopuolisena jäsenenä, koska säännöissämme on, että hallitukseen kuuluu 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi. Kahden hallituksesta eronneen jäsenen tilalle olimme ehtineet jo sopia uudet jäsenet, mutta säännöt sallivat sen, että sihteeri voi tulla myös hallituksen ulkopuolelta, joten Merja toimii tiiviisti yhteistyössä hallituksen kanssa ja osallistuu hallitustyöskentelyyn. Osa sihteerin töistä on vielä jaettuna puheenjohtajalle ja taloudenhoitajalle, jotta Merjalla on aikaa tutustua toimintaamme ja jäseniimme.

Pirjo Häkkisen jäädessä pois hallituksesta ja Sari Ollilan muuttaessa paikkakunnalta, hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Raija Laakso ja Eija Silvasti. Tervetuloa Raija Eija!

Taloudenhoitajana jatkaa Arja Ratia ja varapuheenjohtajana Hilkka Ahosniemi.

Puheenjohtaja valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja tänä vuonna ei ollut puheenjohtajan valintaa, vaan Marjut Jokinen jatkaa vielä vuoden Mäntsälän Marttojen puheenjohtajana.

Mäntsälän Marttojen hallitus:

Marjut Jokinen pj, Hilkka Ahosniemi vpj., Arja Ratia taloudenhoitaja, Seija Kaipainen, Raija Laakso, Helena Lehtonen, Soili Muinonen, Marjut Mäkinen, Anne Saarikoski, Eija Silvasti ja Kristiina Vaahtera.

Kahvimarttojen vastuuhenkilönä jatkaa Sirkka Päivärinta. Talkooryhmä jatkaa entisenään eli siihen kuuluvat Tiina Vaahtera, Arja Ratia, Seija Kaipainen, Anne Saarikoski ja Helena Lehtonen. Tiina soittelee jäsenille ja pyytää talkootehtäviin ja ottaa myös vastaan meille osoitettuja talkootehtäviä.

Kiitos kaikille vastuuhenkilöille. Ilman teidän työpanostanne yhteisen yhdistyksemme hyväksi, emme voisi toimia.

Kiitos myös teille kaikille, jotka olette tarjoutuneet ja tarjoudutte työtehtäviin erilaisissa talkootehtävissä ja marttailloissamme.